Vaikuttamisesta puhutaan enemmän kuin koskaan ja siitä on muovautunut trendisana.  Elämme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja tämän myötä vaikuttaminen on osa arkipäivää välillä pienissäkin päätöksissä.  Kaikki me haluamme omalta osaltamme vaikuttaa ja jättää jälkemme. Sen ei tarvitse välttämättä olla kovinkaan suuria muutoksia aikaansaavaa tai vaikuttaa moneen ihmiseen. Esimerkiksi ruokakaupassa voimme mielipiteillämme ja suosituksillamme vaikuttaa ystäviemme ostopäätöksiin. Nautimme siitä, että meitä kuunnellaan ja mielipiteitämme pidetään arvossa. Tunnemme usein merkityksellisyyttä ja ylpeyttä, kun huomaamme oman aikaansaamisemme.

Joillakin henkilöillä ja organisaatioilla on voimakkaampi vaikutusvalta kuin toisilla. Millaisia ominaisuuksia vahvalla vaikuttajalla pitää olla? Vahvat vaikuttajat ovat tyypillisesti omana alansa asiantuntijoita ja menestyneitä siinä, mitä tekevät. Eihän huonosta esimerkistä kannata ottaa mallia. Vaikuttajilta halutaankin oppia heidän aseensa juuri menestykseen. Lisäksi hyvä itsevarmuus ja usko omaan asiaan saa meidät helpommin vakuuttuneeksi. Emme aina edes vaadi rationaalisesti järkeviä perusteluja, vaan saatamme turvautua puhujan miellyttävään ja luotettavaan olemukseen. Hyvät vaikuttajat osaavat inspiroida ja innostaa kuulijoitaan niin, että asia ruokkii kuulijoiden ajatuksia ja kiehtoo syventymään lisää aiheeseen sekä toimimaan vaikuttajan ehdottomalla tavalla. Vaikuttajalla pitää olla siis hyvin kaikki narut kädessä ja hänen tulisi huomioida pienten yksityiskohtien merkityksen kokonaiskuvaan. Toisille ihmisille vaikuttaminen on yksinkertaisesti helpompaa esimerkiksi luonteenpiirteiden tai hyvän itsevarmuuden myötä. Vaikuttamista voi kuitenkin oppia ja se on helpointa silloin kun saa puhua sydämelle tärkeästä asiasta.

Olemme tottuneet näkemään julkisuudessa erittäin voimakkaita puhujia ja vaikuttajia. Vaikuttajista on syntynyt legendoja, jotka ovat onnistuneet muuttamaan maailmaa ja ihmisten näkemyksiä. Hyvällä vaikuttajalla on intohimoa. Intohimoa omaan aiheeseensa ja palavaa rakkautta tekemiseensä niin, että  joka päivä hän jaksaa antaa parastaan ja työskentelemään asiansa puolesta siihen uskoen. Hyvällä vaikuttajalla on myös tavoitteita ja unelmia. Unelmat saattavat olla vaaleanpunaisia ja kaukana tulevaisuudessa etäisesti siintäviä, mutta niitä kohti pitää olla suunnitelma ja uskoa omaan onnistumiseen, vaikka se vaatisikin pitkäaikaista työtä ja ponnistelua. On myös hyvä muistaa, ettei matkaa kannata kulkea yksin, sillä toisten ihmisten tuki on voimaa antava tekijä.

Vaikuttamisen avulla ympärillä oleva maailmamme muovautuu ja unelmista tulee totta. Tule kuulemaan lisää Mercalle 8.3, kun M313-seminaarin puhujat antavat oman näkemyksensä vaikuttamisesta ja tempaavat mukaansa innostavilla tarinoillaan.