Parkki – ylioppilaskunnan koti
Ylioppilaskunnan pitkäaikainen haave omasta talosta toteutui ensimmäisen kerran vuonna 1984, jolloin se osti omakotitalon Parkinkatu 6:sta. Talon nimeksi tuli Parkki ja se maksoi 440 000 markkaa. Käyttöön Parkki otettiin vuoden 1986 syksyllä pienten vastoinkäymisten ja odotettua laimeamman talkooinnon viivästyttämänä.
Tätä kirjoitettaessa vanhaa Parkkia ei enää ole mutta uutta ollaan hyvää vauhtia rakentamassa. Kuulostaa yksinkertaiselta, vaikkei kaikki kuitenkaan ole tapahtunut aivan sormia napsauttamalla.
Kovassa käytössä Parkki rappeutui odotettua nopeammin. Osaltaan asiaan vaikutti luonnollisesti myös talon ikä: olihan Parkki valmistunut vuonna 1946. Jo 1990-luvun loppupuolella selvitettiin varsin ahkerasti erilaisia vaihtoehtoja Parkin kunnostamiseksi. Vuonna 1997 tehtiinkin kevyehkö pintaremontti ja rakennettiin grillikatos. Pintaremontti ei kuitenkaan auttanut muun muassa lämmitysongelmiin sahanpurueristeiden haihduttua vuosien saatossa ja 2000-luvulle siirryttäessä ylioppilaskunta oli Parkin kanssa jälleen samassa tilanteessa: jotain pitäisi tehdä. Toukokuussa 2003 tehtiin ensimmäinen kunto-kartoitus Parkin tilasta ja sen perusteella järjestettiin 23.5.2003 talousseminaari, jossa yhtenä aiheena oli Parkin tulevaisuus. Talousseminaarin jälkeen perustettiin parkkityöryhmä tekemään lisäselvityksiä ja ehdotuksia jatkosta. Näin alkoi tälläkin hetkellä jatkuva Parkkiprojekti.
Ensi töikseen parkkityöryhmä teetti tarkemman kuntokartoituksen, jonka viesti oli selvä: perus-korjaus tulee lähes yhtä kalliiksi kuin uuden talon rakentaminen. Hyvässä kunnossa vanhassa Parkissa oli ainoastaan katto. Mielissä alkoi kypsyä kokonaan uudet, paremmin ylioppilaskunnan käyttöön soveltuvat tilat. Edustajisto päättikin parkkityöryhmän esityksestä 18.11.2003 uuden Parkin rakentamiseen ryhtymisestä. Helmikuussa 2004 järjestettiin urakkakilpailu, jonka perusteella hallitus valitsi 16.3.2004 urakoitsijaksi Varpe Oy:n. Huhtikuussa Valtteri Peltomäki aloitti varainhankkijana parkkiprojektissa tavoitteenaan huimat 200 000 euroa. Toteutunut summa oli tavoitteesta noin neljäsosa, ja se sisälsi myös tavara-lahjoituksia. Varoja kerättiin ensisijaisesti myymällä uuden Parkin tiloja yrityksille nimikkotiloiksi.
Suunnitelmien huolellisen viilaamisen jälkeen rakennuslupahakemus jätettiin kaupungin rakennusvalvonnalle toukokuussa 2004. Ajatuksissa oli, että rakennuslupa saataisiin parissa kuukaudessa, mutta toisin kävi. Naapurit liittoutuivat ylioppilaskuntaa vastaan ja tekivät kaikkensa estääkseen uuden Parkin rakentamisen. Tiedä sitten mistä ovat vuosien saatossa hermostuneet… Rakennusluvan liitteeksi tarvittavia naapurin suostumuksia ei todellakaan saatu, vaan asia jouduttiin hoitamaan viranomaisteitä. Naapurien vastustuksen vuoksi suunnitelmia jouduttiin vielä kertaalleen muuttamaan loppukesästä 2004, jotta saatiin minimoitua naapurien valitusperusteet. Suunnitelmien muuttamisen jälkeen talo oli täysin kaavamääräysten mukainen. Käytännössä muutos tarkoitti talon pienentymistä muutamalla neliöllä. Sitkeän painostuksen ja lobbaamisen jälkeen rakennuslupa saatiin vihdoin 22.12.2004. Kuriositeettina mainittakoon, että parkkityöryhmän ensimmäisissä kaavailuissa vuoden 2004 joulu-glögit olisi nautittu uudella Parkilla. Rakennusluvan yhteydessä ylioppilaskunta sai myös luvan aloittaa rakennustyöt ennen kuin rakennuslupa ylös saa lainvoiman. Kaukaa viisaina näin ennakoitiin naapurien mahdollisia valituksia hallinto-oikeuteen.
Ennakointi ei ollut turhaa sillä 10.1.2005 yksi naapureista jätti hallinto-oikeuteen valituksen, joka koski ulkoportaiden sijoittelua sekä tonttien välille rakennettavan aidan korkeutta. Naapurin mielestä 1,80 metriä korkea aita ei ollut riittävän korkea pitääkseen kylterit omalla tontillaan. Ylioppilaskunnan rakennuslupa ei siis saa lain- voimaa ennen kuin naapurin valitus on käsitelty hallinto-oikeudessa, jossa keskimääräinen käsittelyaika on noin kahdeksan kuukautta. Edustajisto päätti 15.2.2005 ennalta-aloittamisluvan turvin aloittaa rakennustyöt valituksesta huolimatta eri asiantuntijoiden näkemyksiä kuultuaan.
Vanha Parkki purettiin maaliskuussa 2005 ja huhtikuun alussa aloitettiin uuden rakennustyöt. Huhtikuussa naapuri haki vielä hallinto-oikeudelta ennalta-aloittamisluvan kumoamista, mutta hallinto-oikeus hylkäsi naapurin hakemuksen ja Parkin rakennustyöt saivat jatkua. Harjakorkeuden uusi Parkki saavutti heinäkuussa 2005 ja uuden Parkin on määrä valmistua tammikuussa 2006.
Uudelle Parkille tulee alakertaan entisentyyppinen kerhotila, harjoittelutila ylioppilaskunnan bändeille, entistä huomattavasti paremmat saniteettitilat, tupakointihuone sekä erityisesti sitsien järjestämistä silmällä pitäen suunniteltu keittiö. Yläkertaan tulee saunatilat oleskelutiloineen sekä kokous- ja toimistotiloja. Toimistotiloihin muuttavat ylioppilaskunnan yrityksistä Valmennusakatemia Proffa Oy ja KY-Dealing Oy. Parkkityöryhmän aloitteesta uudelle Parkille hankitaan taidetta noin prosentilla rakennuskustannuksista. Tarjouspyyntö on jätetty usealle turkulaiselle taiteilijalle.
Uuden Parkin urakkahinta on 579 500 euroa eli kyse on ylioppilaskunnan historian mittavimmasta hankkeesta. Urakkahinta suoritetaan pääasiassa ylioppilaskunnalle vuosien mittaan kertyneestä sijoitusvarallisuudesta. Merkittävä osa tästä varallisuudesta on saatu osinkotuloina Legioona Oy:stä.
Parkkityöryhmä, johon ovat kuuluneet Kaisa Valkama (pj), Matti Koivisto (sihteeri), Johannes Raitio, Hanna Pihkola, Heikki Helen, Lotta Hassi, Valtteri Peltomäki, Tomi Virtanen, Rosa Cortez Monto ja Mikko Koponen, odottaa jo malttamattomana uuden Parkin valmistumista ja käyttöönottoa, mikä tullaan varmasti muistamaan läpi ylioppilaskunnan historian!
Matti Koivisto
pääsihteeri 15.10.2003 - 14.10.2006