TuKY:n historia

2001-2002

Tätä kirjoitettaessa lukuvuonna 2001- 2002 toimineen ylioppilaskunnan hallituksen toimikauden päättymisestä on aikaa kolme vuotta ja kolme kuukautta, toisien sanoen tuhat ja parisataa yötä ja päivää. Nuorten aikuisten elämässä pitkä, mutta ylioppilaskunnan historiassa lyhyt ajanjakso. Vuosien jälkeen on usein taipumuksena kiillottaa historian lehtien kultaisia kehyksiä ja dramatisoida aikansa tapahtumia ja saavutuksia. Kokeillaan siis tälläkin kertaa kepillä jäätä. Nykyistä ylioppilaskuntaa etäältä seuraavana on helppoa, tai ainakin nostalgista todeta, että toimikausi 2001-2002 vietettiin muutosten murroksessa rakentaen pohjaa lähitulevaisuuden, tähän päivämäärään mennessä jo osittain toteutuneille, kauaskantoisille ratkaisuille, joista merkittävimpiin kuuluivat niin ylioppilaskunnan kuin korkea-koulunkin tilaratkaisut.

Toimikauden 2001-2002 selvästi eniten työtä aiheuttanut asia oli korkeakoulun laajennus- hankkeen ja vanhan osan peruskorjauksen aiheuttamien muutosten valmistelu. Aiheen tiimoilta osallistuttiin korkeakoulun lukuisiin työryhmiin ja käytiin tilaratkaisuja koskevia neuvotteluja korkeakoulun ylimmän johdon kanssa. Toimivan ja tarkoituksenmukaisen opiskeluympäristön edellytykset haluttiin turvata ja samalla varmistaa ylioppilaskunnalle riittävät toimitilat kuukausia kestäneen peruskorjauksen ajaksi. Samassa yhteydessä laadittiin myös erillinen, Montun ruokailutilojen peruskorjauksen jälkeistä käyttöä koskeva sopimus ylioppilaskunnan ja korkeakoulun ruokalapalveluista vastaavan Amican kanssa.

Ylioppilaskunnan toimitilat vakiintuivat hallituskauden aikana korkeakoulun omistamaan Patriankadun kiinteistöön, jonka alakertaan hallitus oli sihteeristöineen edellisellä toimikaudella muuttanut. Ylioppilaskunnan kruununjalokiven ja naapuruston murheenkryynin, vuosikymmenien saatossa kulttimaineen saavuttaneen kokous- ja juhlakiinteistö Parkin kohtalosta päästiin toimi- kauden aikana periaatteelliseen yhteisymmärrykseen, vaikka käytännön toimenpiteisiin Parkin remontoimiseksi ei toimikaudella vielä ryhdyttykään. Kiinteistön kohtalon kamelinselkä oli kuitenkin vuoden aikana taittunut pitkään muutosta vastaan haranneiden voimien väistyttyä.

Toimikautta 2001-2002 leimasivat kautta linjan myös lukuisat henkilövaihdokset. Niin ylioppilaskunnan viranhaltijoiden ja luottamus-henkilöiden kuin toimijaryhmäaktiivienkin keskuudessa vaihtuvuus oli suurta ja ylioppilaskunnassa koettiinkin kauden aikana merkittävä nuorennusleikkaus. Viranhaltijoista kauden aikana vaihtuivat taloussihteeriä ja baarimestaria lukuun ottamatta kaikki. Hallituksen kokoonpanoonkin tuli kauden aikana muutoksia, kun sosiaaliasioista vastannut Kaisa Aalto vaihtoi kesken toimikauden virkamiehistöön, korkeakoulu- ja sosiaaliasiain sihteeriksi. Toimijaryhmäympäristössä toimikauden merkittävin saavutus oli perusteellisen taloudenhoidon ohjeistuksen laatiminen ja toimija-ryhmäkohtainen talouskoulutus.

Valtakunnallisella tasolla toimikauden tärkeimpiä teemoja olivat tutkintojen nopeuttamiseksi kaavaillut koulutussetelit, ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot, lisääntyneet opiskelijoiden mielen-terveysongelmat sekä ikuisuusaihe opintotuen tasonkorotus. Intohimoja nostattavan SYL:n toimintasuunnitelman ympärillä vilkkain keskustelu käytiin kattojärjestön huumepolitiikasta, tai oikeammin sen tarpeellisuudesta. Paikallisella tasolla toimikautta leimasi puolestaan kolme päätapahtumaa, SYL:n koordinoima paikallinen opintotuen korottamiseksi järjestetty teemapäivä, Turun kevyen liikenteen olosuhteiden parantamista vaatinut kampanja sekä kaupunkivaikuttamisen seminaari. Kauppatieteellisen sektorin ylioppilas-kuntatoiminnassa merkittävin työnsarka oli kylterivaliokunnaksi nimensä muuttaneen SEFEn opiskelijavaliokunnan koordinoima projekti, kylteri-brändin lanseeraus. Ainakin tuhannen ja parinsadan yön jälkeen teekkari näyttää pitäneen kylterin kustannuksella yhä pintansa.

Turun kauppakorkeakoulun ylioppilas-kunnan edustajiston vaaleissa keväällä 2001 oli mukana kuusi vaaliliittoa, joista viidestä äänestettiin edustaja tai edustajia mukaan. Porin yksiköstä oli mukana yksi edustaja.

Edustajiston toimikautta 2001-2002 leimasivat lukuisat henkilövaihdokset. Edustajistossa valittiin uusi viranhaltija taloussihteeriä ja kuntamestaria lukuun ottamatta kaikkiin ylioppilaskunnan virkoihin! Myös yksi uusi toimijaryhmä hyväksyttiin edustajistossa: Kauppakorkeakoulun ylioppilas- kunnan soitannollinen seura (KYSS) perustettiin täyttämään populaarimusiikillinen aukko ylioppilaskunnan harrastetarjonnassa.

Edustajisto asetti kaudellaan lukuisia työryhmiä, jotka valmistelivat asioita edustajiston päätettäväksi. Kauden aikana päivitettiin ylioppilas-kunnan pitkän tähtäyksen suunnitelma PTS-toimikunnan työn pohjalta. Sääntötyöryhmä puolestaan kävi läpi ylioppilaskunnan säännöt. Muutoksia tehtiin muun muassa viranhaltijaohjesääntöön sekä hallituksen työjärjestykseen. Huomionosoitustoimikunta pohti ansioituneita kuntalaisia, jotka palkittiin vuosijuhlassa. Ylioppilaskunnan hopeista ansiomerkkiä jaettiin 18 kappaletta, ansionauhan sai yhdeksän ihmistä ja aktiivipupumerkin 17 toisen vuoden opiskelijaa. Kultainen taskumatti luovutettiin Julius Mannille sekä Sami Lehtiselle.

Kauden aikana edustajistossa käsiteltiin myös ylioppilaskunnan omistuksia. Edustajistossa tehtiin päätökset esimerkiksi Valmennusakatemia Proffa Oy:n osakekannan ostamisesta ja Rautakatu 5:n kiinteistön myynnistä. Ylioppilaskunta perusti myös Kansainvälistymisrahaston, josta ryhdyttiin myöntämään apurahoja vaihtoon lähteville.