Turun KY:n hallitus on päätöksellään valinnut NESU Spring Conference 2019 päätuottajaparin. Päätuottajaparin tehtävänä on yhdessä järjestäjätiimin kanssa toteuttaa ikimuistoinen seminaariviikko. Seuraavaksi päätuottajat esittäytyvät ja kertovat hieman tulevasta projektistaan.

Moikka! Olen tämän pariskunnan vanha ja viisas, peräti 4. vuosikurssin konkari Petteri, jota kovin harvinainen yhdistelmä, espoolaisuus ja laskentatoimi pääaineena, on siivittänyt Turussa eteenpäin. Aktiivitoiminnassa läsnäoloni on ollut vahvinta NESUn toiminnassa ja KY-Jetsissä, jonka peräsimessä olen häärännyt viimeiset kolme vuotta. KY-Jetsissä olen toiminut enemmän tai vähemmän toiminnasta vastaten niin rahastonhoitajana kuin puheenjohtajanakin. NESU on ollut tärkeä osa opiskelijaelämääni ensimmäisestä vuodestani asti ihan omista harkkasitseistäni lähtien ja Conferenssiinkin olen kahdesti osallistunut. Olen jo jonkin aikaa etsinyt vähän isompaa projektia, johon TuKYn toiminnassa lähteä mukaan, ja nyt kun tilaisuus avautui kruunata samalla NESU-aikani näinkin hienon tapahtuman järjestämisessä, ei tilaisuutta tietenkään voinut jättää käyttämättä!

Terve! Olen tämän tuottajaparin nuorempi osapuoli, toisen vuosikurssin kuntalainen Timi. Kokemusta aktiivitoiminnasta minulla on viime vuodelta NESU-TuKYn Art Directorin pestistä ja tänä vuonna toimin tietojärjestelmätieteen ainejärjestön TuKYDatan puheenjohtajana. NESU on ollut myös minulle tärkeä osa opiskelijaelämääni ihan ekoista sitseistä asti. NESU-Conferenssiin olen osallistunut kaksi kertaa, Vaasassa keväällä 2017 ja Lappeenrannassa ja Tallinnassa syksyllä 2017. Innostus NESUn toimintaa ja TuKYä kohtaan olivat hyviä syitä lähteä järjestämään tätä spektaakkelia. Mahtavaa päästä rakentamaan näin isoa tapahtumaa!

Haluamme kiittää tästä kunniasta saada olla päävastuussa tämän mahtava viikon järjestämisessä. Kevään 2019 NESU-Conference tulee tarjoamaan mielenkiintoisia yrityscaseja, ja ennen kaikkea upeita ihmisiä ja mahtavaa tunnelmaa! Rakennetaan yhdessä unohtumaton seminaariviikko!

Haku järjestäjätiimiin aukeaa pian ja tiimi tulee koostumaan päätuottajien lisäksi noin kymmenestä jäsenestä. Alustavia tehtäviä tiimissä ovat esimerkiksi yrityssuhteet, markkinointi ja iltaohjelma. Tiimihausta tiedotetaan pian TuKYn nettisivuilla TuKY Hakee -osiossa ja siinä kerrotaan hieman lisää tulevasta projektista. Ideoita, toiveita ja kysymyksiä otetaan mielellään vastaan ja ne voi lähettää suoraan Timille timi.j.lantela@utu.fi tai Petterille petteri.a.hyppanen@utu.fi.

Terveisin
Timi Lantela ja Petteri Hyppänen
NESU Spring Conference 2019 päätuottajapari