Muumiherätyskelloni soi. Aurinko paistaa ja päivästä on mitä ilmeisemmin tulossa kaunis, mutta kouluun meno karmii.

On vuosi 2006 ja vanhempani olivat juuri päättäneet, että eiköhän koko perhe muuteta Helsingistä Suomen korkeimman lipputangon kaupunkiin, Riihimäelle. Muistan, kuinka innoissani olin ajatuksesta jättää kaikki ala-asteen ystäväni taakse ja suunnata Riihimäelle harrastamaan juna-aikatauluja. Ensimmäiset välitunnit uudessa koulussa harhailin pihamailla kuin kulkukoira, mutta vihdoin kolmannella välitunnilla keräsin rohkeuden liittyä luokkalaisteni jalkapallopeliin ja siitä eteenpäin tutustuminen sujui jo luonnollisesti.

Parin vuoden päästä yläasteella tuli tilanne, jossa oli aika vaihtaa kaveriporukkaa. Porukan vaihtuminen ei kuitenkaan sujunut kitkattomasti, mutta ryhdistäydyttyäni onnistuin tutustumaan huomattavasti mukavempiin ystäviin. Seuraavana syksynä huomasin olevani ainoa poika ilmaisutaidon ryhmässämme, vaikka toisessa ryhmässä jakauma oli noin 50/50. Onneksi olin, sillä siellä tutustuin moniin upeisiin ihmisiin, vaikka vaatihan se tietynlaista sopeutumisasennetta.

Koen kuitenkin käännekohdaksi erään viikonlopun, jolloin oli salibandyjoukkueemme kotiturnaus. Riihimäen Urheilutalo natisi liitoksistaan ja väkeä oli kuin ilmaista ämpäriä jonottamassa. Pelien välissä nautin 1,5 litraa maitokaakaota ja se alkoi painamaan taistelutahdossani kesken toisen ottelun. Yhden rankemman vaihdon jälkeen jouduin raivo-oksentamaan ensin vaihtopenkin päähän, sitten aulaan ja lopuksi vielä pukukoppikäytävälle. Vessaan päästessäni en enää osannut kuin nauraa tilanteelle. Siitä päivästä lähtien on ollut helpompaa päästää irti ja olla ajattelematta, mitä muut ajattelevat.

Näitä kaikkia kokemuksia yhdistää se, että niissä on joutunut poistumaan mukavuusalueelta. Uskon, että mitä enemmän ihminen uskaltaa poistua mukavuusalueeltaan, sitä onnellisempi hän on ja sitä todennäköisimmin hän tulee löytämään itsestään täysin uusia puolia ja saavuttamaan suuria asioita. Olisiko esimerkiksi Mark Zuckerberg ikinä onnistunut tekemään Facebookista maailman suosituinta sosiaalista mediaa, ellei hän olisi ottanut elämässään riskejä ja jättänyt esimerkiksi Harvardin yliopistoa kesken? Olisiko Apartheid ikinä kaatunut Etelä-Afrikassa, ellei Nelson Mandela olisi lähes yksin noussut koko hallintoa vastaan ja lusinut vuosikymmeniä vankilassa? Elämässä pitää ottaa riskejä saavuttaakseen suuria asioita.

Kun uskaltaa seurata omia vahvuuksia ja intohimojaan elämästä saa siitä huomattavasti enemmän irti. Esimerkiksi TuKYn toimintaan osallistuminen vaatii usein hiillostavaan hallituksenvaihtoon osallistumisen, usein julkista esiintymistä sekä vastuunottoa ja uusien ihmisten kohtaamista. Se kuitenkin palkitsee jälkikäteen moninkertaisesti takaisin. Uskalla siis tehdä asioita mitkä koet tärkeäksi, olla eri mieltä asioista ja älä ajattele liikaa muiden mielipiteitä, sillä jokaisella meistä on vain yksi elämä.

Henry Huovari

Kulttuuri- ja perinnevastaava