Olisiko sinulla hetki aikaa puhua akkreditoinnista?

Termi akkreditointi on saattanut kantautua korviisi Mercalla, TuKYn toimistolla poiketessasi tai jos olet uskaltanut sukeltaa riittävän pitkälle intran syvyyksiin. Mutta mistä tässä pinnan alla lymyilevässä sanahirviössä on oikein kyse?

Akkreditointi on laatuleima, joka myönnetään tietyt vaatimukset täyttävälle koululle. Turun kauppakorkeakoulussa on käynnissä akkreditointiprosessi, jossa tavoitellaan kansainvälistä AACSB-akkreditointia. AACSB on maailmanlaajuisesti arvostetuin kauppatieteelliselle alalle myönnettävä laatuleima ja suomalaisista kauppakorkeakouluista sen ovat onnistuneet saamaan ainoastaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Hanken ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu.

Oikotietä onneen ei kuitenkaan ole vaan akkreditointiprosessi on pitkä, raskas ja kuluttaa paljon resursseja. AACSB:tä on haettu meillä jo 2010-luvun alkupuolelta, ja moniosainen hakuprosessi on edelleen kesken. Meidän opiskelijoiden arjessa akkreditoinnin hakeminen ei vielä juurikaan näy, mutta laitoksilla se on läsnä niin henkilökunnan taukohuonekeskusteluissa kuin palavereissakin. Kuitenkin monien kurssien sisältö on jo nyt muotoiltu sellaiseksi, että kurssit vastaavat akkreditoinnin kriteereihin, ja tulevaisuudessa tämä kehitys tulee olemaan vielä voimakkaampaa. Esimerkiksi kandi- ja maisteriuudistukset on molemmat kehitetty tukemaan akkreditointiprosessia. Kurssien tasolla taas esimerkiksi jo pupuvuonna tutuksi tuleva TEVY-kurssi on akkreditoinnin näkökulmasta yksi parhaita valttikorttejamme. 

Saattaa ehkä kuulostaa siltä, ettei akkreditointi olisi kaiken sen ympärille liittyvän vaivan arvoinen tämä ajatus kävi ainakin minun mielessäni, kun kuulin asiasta ensimmäistä kertaa. Nyt olen eri mieltä. Laatuleima olisi kauppakorkeakoulullemme ja meille opiskelijoille todella tärkeä. Akkreditointi kertoo tuleville työnantajillemme, yhteistyökumppaneille, potentiaalisille opiskelijoille ja muille sidosryhmille, että Turun kauppakorkeakoulussa tarjottava opetus on huippuluokkaa. Turun kauppakorkeakoulusta tulisi houkuttelevampi ulkomaisille opiskelijoille, osaavalle henkilökunnalle ja yritysyhteistyölle. Koska akkreditoidut koulut leikkivät vain muiden akkreditoitujen kanssa, tämän laatuleiman saaminen toisi meille myös esimerkiksi parempia vaihtokohteita ja muuta kansainvälistä yhteistyötä.

Turun kauppakorkeakoulu on Suomessa arvostettu koulu. Tästä kertoo jo se, että tuhansia ihmisiä hakee meille vuosittain opiskelemaan. Akkreditointi on mahdollisuus nostaa tulevaisuudessa profiiliamme huipputasolle myös kansainvälisesti.

Sandra Saranpää

Koulutuspoliittinen vastaava