Järkyttävä jännittäminen

Jännittää sanoi mummi, kun ensimmäistä kertaa keitti suodatinkahvit. Ja niin jännittää minuakin. Nimittäin mennä tilaisuuksiin, jossa en välttämättä tunne kaikkia ihmisiä.

Se on omituinen pelko, joka on ollut mukana koko lapsuuteni. Kerran käännyttiin parkkipaikalla iskän kanssa serkun lastenjuhlista pois, kun pelko meni Joonan puseroon ja päätin täysin kieltäytyä menemästä sisälle.

Samanlainen jännitys ja pelko jatkuvat edelleen. Jännitin ensimmäisenä vuonna oikeastaan niin paljon, etten mennyt ainoaankaan pupuinfoon Parkille. Enkä ollut esimerkiksi ensimmäisen syksyn Rahvaanjuhlissa. Juhlissa, joita olen nyt järjestänyt kaksi vuotta putkeen. Tapahtumat, joista en varmuudella tiedä kaikkia osallistujia ovat minulle järjettömän suuri pelon kohde. Oma pupuvuoteni lakitustilaisuus jäi välistä, koska en uskaltanut mennä paikan päälle katsomaan tapahtuman konseptia.

Tämän hallitusvuoden aikana olen ollut mukana lähes joka viikko jossain tapahtumassa. Jännitys ei varsinaisesti kadonnut mihinkään, mutta löysin pelkoon ratkaisun.

Käymättömien Parkin pupuinfojen ja esimerkiksi tämänvuotisten Rahvaanjuhlien toustaamisen väliin on nimittäin mahtunut matka kuntalaiseksi. Suurin syy minulla lähteä mukaan Turun KY:n toimintaan on ollut ehdottomasti halu päästä tapahtumiin järjestäjän rooliin. Uskon, että ryhmätöiden sijaan parhaimmat ystävyyssuhteet muodostetaan jatkojen jatkoilla. Ajattelin, että jotenkin siis niillekin pitäisi päätyä.

Jottei Parkin pihalla tarvitsisi tehdä u-käännöstä rimakauhun lamaannuttamana, lähdin mukaan Kulttikseen. Onneksi lähdin. Oman jaosto- tai speksiporukan kanssa on ollut vähemmän pelottavaa osallistua tapahtumiin. Suurimpaan osaan läheisimmistä koulukavereistani olen tutustunut keskiyöllä mopinvarressa tai aamuvarhain speksibussissa.

Käytännössä minulle on helpompaa olla mukana tapahtumassa järjestänä. Ei tarvitse miettiä mitä pukee päälle, kun määrittää itse pukukoodin. Ei tarvitse miettiä mihin aikaan kannattaa tulla – että onko siellä ketään, jos menen jo näin aikaisin, jos olen ollut jo neljä tuntia asettamassa shottilaseja riviin.

Ei tarvitse miettiä peloista suurinta, löytääkö tapahtumasta ketään kaveria, koska järjestäjäporukka on jo valmiiksi tuttu tiimi, joka ainakin on koko tapahtuman paikalla ja löydettävissä.

Pakko se on myöntää, ettei tässä miehessä ole ollut tarpeeksi rohkeutta uskaltautua osallistumaan pupuna kaikkiin tapahtumiin normaalin lipunmyynnin kautta. Onneksi TuKYssä lipputiskin toisella puolella oli paikka minullekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joona Uusitalo
Kulttuuri- ja perinnevastaava

Kirjoittajan isoäiti jatkoi kahvinkeittoa kokeilun jälkeen vielä pitkään pannulla turvallisesti hellan päällä.

If not us, who? If not now, when?

The Student Union Council elections start next week. In case at this point you have ZERO idea on what I’m talking about, please scroll to the very bottom of this article where you can find a italicized explanation. Then come back up here and read the actual article. 

Now that the election time is approaching (1.-8.11.)TSE-list has gathered four different election points that it considers generally important for the future of our student union. Let me open these themes and ideas behind them a bit:

1.Wise and sustainable financial decision making

Our list consists of economic students so financial decisions in TYY can be seen as our key interest area. We have the best knowledge on engaging long-term strategy into short-term budgets. Having the best knowhow on economic issues can also lead to situation where our work is seen as intention to constantly cut off costs. On the upcoming council period we emphasize especially the need for new ventures, after they have carefully been considered. In general we would like to see more cash flow incoming to the Student Union via increasing corporate relations.

 

2. Entrepreneurship to become even bigger part of TYY

University of Turku tries to brand itself as a “entrepreneurship university”. How much can this be seen in every day life (especially if leaving TSE premises)? TSE-list believes that it can be seen too little even though we have all the possible resources to build a great entrepreneurship community here in Turku. TYY should take a bigger role in this project by enabling students from different faculties and student associations to engage with each other. We have the business knowhow but the ideas are still out there. By collaborating over faculty borders great results and ideas can be achieved! Instead of everyone doing some startup courses here and there, things should be combined to one big entity. Of course school has a lot of say here, but we believe that TYY’s positive approach on entrepreneurship would be warmly welcomed by the university

Companies should also be more included into TYY’s daily work. Fundraising and corporate relations are still in child’s shoes. Personally I see that many opportunities are missed without proper sales approach in work. Sales and marketing are not monsters, they are part of modern society and organisations. Suffice to say, the more money would be received via partnership, the latter is the need to discuss about increasing the membership fees.

 

 

3.Burn out is not the new black – let’s talk about health issues!

Among TSE students stress, fatigue or some other school-related issues are sometimes seen as “part of the game”. Too many students see no problem in sleeping only 5 hours per night and constantly crying their stress off. In case you don’t work hard, you don’t achieve anything? Passing courses is not enough, you need to retake them in order to get satisfying grades. Social life and especially physical health suffer, which can be seen as a diminishing amount of sports carried out after school. Drinking 15 cups of coffee per day just to stay awake for all school work is completely acceptable. Why are we ok with this?

By having this theme in our campaign we want to address the issue and bring it to common discussion. We also want to see an improvement in YTHS services, especially when it comes to mental health services. Today, getting professional help requires usually a severe need. The resources are not big enough to provide precautionary work and guidance, which in this case is vital.

Besides these main themes we want to focus on internationality and the role of other campuses’ of our university (Pori and Rauma). At TSE we have many international students, both degree and exchange ones. We feel that our school’s course offering should be even more in English. This theme goes widely to other faculties as well – too much is still done in Finnish even though the skills needed are mostly in English. Courses taught in English would thus bring variety for exchange students course offerings (like you come here for the school right? :D). We are also worried about the weak efforts made in order to make foreign students’ recruitment easier in Finland. Here TYY as a large student organisation has a major role and should step up even stronger. We need a matchmaker between foreign educated workforce and local companies. In Turku we have things looking up since the industry sector is growing and for example the harbour needs skilled employees with abilities to speak foreign languages. Let’s make this happen!

The voting period is 1.-8.11. so it starts already upcoming Wednesday! All students having paid the TYY membership fee are eligible to vote. The voting happens online with your UTU-log in information (seriously, could ALL voting happen simply as this?). If you liked the themes above, you might want to consider voting TSE-list candidates, numbers between 184-244. The candidates will also start hosting coffee breaks in the TSE main lobby from tomorrow (Mon 30.) onwards, so go and get a free coffee and chat with our candidates! You might also receive a brand new TSE-list overall badge.

Go and follow TSE-list on Facebook, Instagram and Twitter! A lot of stuff coming up during the next few weeks

Last but not least, I can’t express enough how important it is that you vote. Even though Student Union Council might seem like a “random thing” that you know nothing about, it is actually pretty major. TSE-list currently has 8 spots out of 41 seats, and by increasing that amount it becomes easier and easier to get our ideas through. Small differences matter, so spend those two minutes voting when the link is opened. Might be small step for you, but huge step for us.

Thank you for reading this far – enjoy the week and let the elections begin!

Iina Lappalainen, TSE-list 

 

TSE-list is the group for economics students in the Student Union Council. The Student Union Council is the highest decision-making authority in the Student Union. The Council considers 41 members of which TSE-list currently has 8 places being the largest group in the Council. One Council term lasts for two years and the new members are elected every second autumn. Student Union Council has a lot to say on how Student Union works during the two year period. It has a key role in deciding the annual budget and thus the allocation of money for different purposes. The financial decisions are directly linked to the plan of action, which is also discussed by the Council. Student Union selects the Executive Board in the end of every year. Board is then responsible for implementing the plan of action confirmed by Student Union Council. Besides these major operations, the Council has the power to decide many other things. It is basically regulated only by the law and TYY’s own regulations.

OP| Asiakastarpeet navigaattorina

Amerikkalainen tietojenkäsittelytieteen pioneeri Alan Kay on useampaan otteeseen todennut, että paras tapa ennustaa tulevaisuutta on keksiä se. Ei siis ihme, että toimialaliukumat ovat yhä yleisempiä – myös finanssialalla. Pohjola Sairaala avataan Turkuun keväällä 2018, OP Koti kokoaa yhteen asumiseen liittyvän tiedon ja OPn uusi aluevaltaus tarjoaa sähköautoilua palveluna. Yrityksen koolla ei ole merkitystä, kun halu tavoittaa muuttuvat asiakastarpeet on riittävän suuri.

OP Ryhmän toimintaa ohjaavat yli 100 vuotta vanha perustehtävä ja arvot. Perinteistä pankkitoimintaa unohtamatta OP Ryhmän tavoite on muuttua asteittain puhtaasta finanssitoimijasta digitaalisen ajan monialaiseksi palveluyritykseksi, jolla on vahva finanssiosaaminen. Suurellakin organisaatiolla on kaikki edellytykset uusiutua ja kehittyä niin, että alati muuttuviin asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin löydetään täydellisiä ratkaisuja. Ne on keksittävä ennen kuin asiakas itse edes tiedostaa niiden olemassaolon.

Tämä syksy on ollut minulle erityinen, koska olen aloittanut uusissa työtehtävissä OP Turun Seudussa. Minulla on pankki- ja vakuutustausta ja nyt toimin OPn uusien terveys- ja hyvinvointipalveluiden, asumisen palveluiden sekä liikkumisen palveluiden parissa. On kiehtovaa saada työstää OPn uusia liiketoimintoja Turun alueella. Asiakaskokemuksen jatkuva kehittäminen on minulle erityisesti oma mielenkiinnon kohde ja tämä on juuri se, mistä OPn uusissa liiketoiminta-alueissa on kyse: asiakkaan on oltava kaiken toiminnan keskiössä.

Muuttuvista asiakastarpeista johtuen liikkumisen palvelut ovat murroksessa. Jakamistalous on kasvava trendi nyt myös niiden osalta. Auton omistaminen ei välttämättä ole enää itseisarvo, vaan palvelua voi käyttää minuutilleen juuri omaan tarpeeseen sopivan ajan. OP Kulku ratkaisee pidempiaikaisen autoilutarpeen ja tarjoaa matalan kynnyksen sähköautoiluun. OP Kausiauto tarjoaa henkilö- tai pakettiauton käyttöön minimissään yhdeksi kuukaudeksi ja DriveNow-autolla voi ajaa jopa ainoastaan minuutin ajan. DriveNow on OPn uusista liikkumisen palveluista tällä hetkellä ainoa, joka toimii toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla. Auton olinpaikan voi tarkistaa DriveNow-sovelluksesta. Sen kyytiin voi hypätä missä tahansa ja jättää auton lähes minne tahansa palvelun toiminta-alueella.

Ekologisuus on minulle itselleni tärkeä arvo, mutta sen lisäksi uudet liikkumisen palvelut ovat myös kustannustehokkaita. Autoilijan ei tarvitse maksaa suurinta omistamisesta syntyvää kustannuserää eli arvon alenemista. Sähköautoilu on myös polttomoottoriautoa edullisempi vaihtoehto energiankulutuksessa. Sataa ajokilometriä kohden käyttökustannukset ovat keskimääräisesti kaksi euroa, kun taas bensa-autolla (kulutus 7,5l / 100 km) ne olisivat hieman yli 10 euroa.

Kalifornian yliopistossa noin vuosi sitten pidetyssä konferenssissa Alan Kay jatkoi tunnetun mietelauseensa perään todeten, että helpoin tapa ennustaa tulevaisuutta on estää sen tapahtuminen. Kayn mukaan niin kauan kuin emme riko liian monta Newtonin laeista, voimme luultavasti saada uuden teknologian toimimaan. Meidän pitää vain päättää, mitä me haluamme ja sitten toteuttaa se.

Anni Larkela

Asiantuntija, uudet liiketoiminnat

OP Turun Seutu

Alumnien asialla

Alumni, tuo niin kaukaiselta tuntuva status, johon suurin osa meistä jossain vaiheessa siirtyy. Itse neljännen vuoden opiskelijana valmistuminen alkaa pikkuhiljaa häämöttämään, joten nyt syksyllä olen pohdiskellut alumnitoiminnan kehittämistä paljon. Alumnitoiminta on myös yksi varapuheenjohtajan vastuualueista, johon kuuluu muun muassa Turun KY:n alumnitoiminnan suunnittelu ja toteutus sekä Turun kauppakorkeakoulun alumnitoiminnan suunnitteluun osallistuminen. Tätä toimintaa ajattelin hiukan tämänkertaisessa blogissani avata.

Turun kauppakorkeakoulun alumneiksi lasketaan kaikki Turun kauppakorkeakoulusta valmistuneet. Näkyvimpänä muotona toimivat alumnipäivä syksyisin ja alumni afterworkit keväisin. Alumnipäivä järjestettiin viime viikonloppuna ja tapahtuma keräsi satoja ihmisiä eri vuosikursseilta taas yhteen.

Ohjelmassa oli muun muassa vuosikurssitapaamisia, puheita, paneelikeskusteluja ja verkostoitumista vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, rennompaa illallista unohtamatta. Alumni afterwork taas järjestetään keväisin, yleensä jonkun yrityksen isännöimänä. Viime keväänä kohde oli Elisan pääkonttori Helsingissä.

Näitä tapahtumia suunnittelee ja toteuttaa Turun kauppakorkeakoulun alumnityöryhmä, jossa entinen ja nykyinen TuKYn varapuheenjohtaja istuvat. Työryhmä koostuu koulun henkilökunnasta ja muutamista aktiivista alumneista. https://www.utu.fi/en/units/tse/cooperation/alumni/Pages/alumni-council.aspx

Kokouksissa suunnitellaan tapahtumia ja toimintaa, ja tänä vuonna on erityisesti keskitytty alumnien aktivoimiseen.

Turun KY:llä alumnitoimintaa on myös laajasti. Jaostoilla on omia alumni-iltoja, toimijaryhmillä on erilaisia alumnitapahtumia ja TuKYn hallitus järjestää myös muutamia alumneille suunnattuja tapahtumia. Esimerkiksi alumnipäivässä järjestettiin vanhojen Turun KY:n hallituslaisten tapaaminen, jonne saapui hallituslaisia kymmenien vuosien takaa.  Saimme muun hallituksen kanssa kuulla paljon mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten toimintaa pyöritettiin vuosikymmeniä sitten ja minkälaisia haasteita silloin oli. Osallistujat olivat myös erittäin kiinnostuneita Turun KY:n nykytilasta ja kyselivät toiminnan laajuudesta paljon. Alla kuva itse tapaamisesta.

Mikä sitten tämän kaiken alumnitoiminnan idea on?  Alumnit ovat tärkeä osa yhteisöä, jossa olemme ja heillä on todella paljon tietoa siitä, miten eri projekteja kannattaa toteuttaa. Alumnit luovat yliopiston mainetta maailmalla valmistumisen jälkeen, joten heihin on hyvä pitää yhteyttä. Alumneilla on myös tärkeä paikka toiminnan kehittämisessä, sillä monet haasteet toistuvat tasaisin väliajoin niin yliopistolla kuin TuKYlläkin, ja pyörää on ns. turha keksiä montaa kertaa uudestaan.

Tapahtumat, joita alumneille järjestetään, ovat myös hyvä paikka muistella vanhoja aikoja tai vaikka tavata vanhoja kavereita. Tapahtumat ovat myös yksi tapa kiittää ja mahdollisesti palkita aktiivisesta toiminnasta yhdistyksen tai yliopiston parissa. Alumnipäivässä palkittiin juuri vuoden alumni, TuKY taas jakaa huomionosoituksia ja mahdollistaa vanhojen aikojen muistelun eri tapahtumien muodossa.

Itse ainakin valmistumisen jälkeen tulen mielelläni tapaamaan vanhoja koulukavereita tapahtumien muodossa, kertomaan kokemuksistani tai sitten vain tukemaan uusia toimijoita haasteiden parissa.

Alumniterveisin,

Roope Rantanen

Hallituksen varapuheenjohtaja

Vuoden opettaja 2017 on laskentatoimen ja rahoituksen yliopistonlehtori Vesa Partanen

Vuosijuhlakauden avajaisissa perjantaina 6.10.2017 palkittiin Turun kauppakorkeakoulun Vuoden opettaja 2017. Palkinto osoitettiin tänä vuonna laskentatoimen ja rahoituksen yliopistonlehtori Vesa Partaselle.

Opiskelijat kuvailivat palkittua opettajaa seuraavin sanoin:

” Sympaattinen opettaja, joka todella osaa asiansa ja varsinkin aineen jatkokursseilla nostaa riman tarpeeksi korkealle.”

” Opettaja on nostanut profiiliansa positiivisesti ja pyrkinyt luomaan kurssipalautteiden pohjalta kursseistansa entistä interaktiivisempia, sekä laajentanut opetusmetodejansa huomattavasti viime vuosien aikana. Lisäksi hän on aina positiivinen ja ymmärtäväinen!”

” Opettajan opetuksesta huokuu vahva asiantuntemus ja kiinnostus omaa alaansa kohtaan.”

” Hän on huippu kandiohjaaja. Aina tavoitettavissa ja valmiina auttamaan.”

Opiskelijoiden edustajana Turun KY palkitsee joka vuosi opetushenkilökuntaa ansiokkaista suorituksista. Vuosittain järjestettävässä Vuoden opettaja -äänestyksessä kaikki Turun KY:n jäsenet pääsevät suoraan vaikuttamaan palkitsemiseen. Eniten ääniä saanut valitaan Turun kauppakorkeakoulun Vuoden opettajaksi.

Vuoden opettaja osallistuu vuosijuhlillemme, mutta ei valitettavasti pidä puhetta pidettyään sen jo perjantaina avajaistilaisuudessa.